Siirry sisältöön
Dextra / Ajankohtaista / Hedelmöityshoidot / Kohdun kellon tulee olla oikeassa ajassa – ERA-tutkimus auttaa lapsettomuuden hoitoa

Kohdun kellon tulee olla oikeassa ajassa – ERA-tutkimus auttaa lapsettomuuden hoitoa

Julkaistu alun perin Perheeni ja minä -blogissa.

Raskautta yrittäessä oikealla ajankohdalla on suuri merkitys. Jotta raskaus voi alkaa, tulee alkion kiinnittyä kohdun seinämään juuri oikeassa vaiheessa. Suurimmalla osalla kohdun aikataulu toistaa tunnettua kaavaa, mutta heittoa voi myös olla useampikin päivä.

Jos raskaus ei onnistu, voi kohdun vastaanottokyvyn tutkimisesta eli ERA-tutkimuksesta olla apua koeputkihedelmöityksen onnistumiselle. ERA on lyhenne sanoista endometrial reseptivity array.

ERA-tutkimus auttaa ajoittamaan alkion siirtämisen kohtuun oikein

Jokaisella on oma yksilöllinen ajankohtansa, jolloin alkion on mahdollista kiinnittyä kohtuun. Kohdun tuleekin siis olla oikeassa ajassa, kun hedelmöitetty munasolu kohtuun viedään. Mikäli kohdun limakalvon tilanne ei ole alkioon nähden oikeanlainen, ei alkio pääse kiinnittymään.

Erityisesti silloin, kun tehdään koeputkihedelmöityksiä pakkasalkioilla, määritetään oikea ajankohta alkionsiirrolle kaavalla, jolla saatu aikaikkuna pätee noin 80 prosentilla naisista.

Kuitenkin noin 20 prosentilla naisista on aikaikkuna, jolloin alkion on mahdollista kiinnittyä, poikkeaa tästä arviosta, joskus jopa kahdella vuorokaudella. Näissä tapauksissa pakkasalkion siirto tulisi ajoittaa toisin kuin rutiinisti tunnetun kaavan mukaan.

Jos raskautta ei saada alkamaan hyvän laatuisilla alkioilla, voi ERA-tutkimus paljastaa poikkeavan kohdun limakalvon kypsymistahdin

ERA-tutkimuksesta hyötyvät todennäköisimmin erityisesti sellaiset parit tai naiset, joilla on takanaan useampi tulokseton alkionsiirto. Tilanne saattaa olla sellainen, että raskaus ei ole alkanut, vaikka alkiot ovat olleet hyvälaatuisia tai kromosomi-testattuja.

Koeputkihedelmöityksessä alkioita viljellään laboratoriossamme blastokystaksi viiden, kuuden tai jopa seitsemän päivän ajan ennen alkioiden pakastamista tai alkion siirtämistä kohtuun. Kun ERA-tutkimuksessa on saatu selvitettyä kohdun limakalvon kypsymistahti, ajoitetaan seuraava pakastetun alkion siirto sopimaan tähän aikaikkunaan.

Kun kehitysaikataulut täsmäävät kohdun limakalvon ja alkion välillä, saadaan raskaus suuremmalla todennäköisyydellä alkamaan.

ERA-tutkimuksesta saatua tietoa hyödynnetään yhä useammin myös etenkin silloin, kun kohtuun siirretään alkiodiagnostiikalla tutkittuja alkioita. Kerron alkiodiagnostiikasta ja alkioiden tutkimisesta lisää toisessa artikkelissani ”Alkiodiagnostiikka voi mahdollistaa jo unohdetun raskauden”

ERA-tutkimuksessa pieni näyte otetaan kohdun limakalvolta

Jotta ERA-tutkimus voidaan tehdä, tulee kohdun limakalvo valmistella samalla aikataululla ja samoilla lääkkeillä, joilla myös varsinainen alkionsiirto tehtäisiin. Sinä päivänä, kun alkio olisi aika siirtää kohtuun, otetaankin kohdun limakalvolta pieni näyte.

Näytteen ottaminen kirpaisee muutaman sekunnin ajan; toimenpide muistuttaa alkion siirtämistä kohtuun.

Mietimme aina yhdessä asiakkaiden kanssa, mitkä tutkimukset voisivat heidän tilanteessaan edesauttaa onnistuneen raskauden mahdollisuutta. Uusista hoitomenetelmistä, kuten ERA-tutkimuksesta, saamme jatkuvasti lisää tutkimustietoa. Ne eivät aina ole tarpeellisia kaikille lapsettomuushoitoja tarvitseville, mutta niistä voi monessa tapauksessa olla meille apua.

Etenkin kun aikaisemmat hoidot ovat epäonnistuneet, tarvitsemme uusien tutkimusten tuomaa lisätietoa. Esimerkiksi ERA-tutkimuksen ja alkiodiagnostiikan avulla voimme onnistuneen raskauden lisäksi myös vähentää tarvittavien hoitojen määrää, kun pystymme siirtämään kohtuun oikealla ajoituksella kromosomaalisesti normaaleja alkioita.

Videollani kerron lisää kohdun vastaanottokyvyn tutkimisesta eli ERA-tutkimuksesta.

Kirjoittanut:

Ajanvarausta varten siirrämme sinut emoyhtiömme Pihlajalinnan ajanvaraussivustolle

Varaathan oikean pituisen ajan ja kerrot tulosyysi

Jos et löydä sopivaa aikaa,
soita meille 010 312 106

Kaikki verinäyte- ja toimenpideajat varataan puhelimitse tai klinikalla (inseminaatio, alkionsiirto)