Siirry sisältöön
Dextra / Ajankohtaista / Uutiset / Miksi Dextrassa luotetaan ihmisen asiantuntijuuteen tekoälyn sijaan?

Miksi Dextrassa luotetaan ihmisen asiantuntijuuteen tekoälyn sijaan?

Tekoälypohjaiset työkalut ovat kiehtova ja tervetullut kehitysaskel hedelmöityshoitoalalla. Maailmalla algoritmeja käytetään nykyään esimerkiksi ennustamaan hoitomenestystä ja analysoimaan solujen sekä alkioiden kuvia mittavan datamäärän pohjalta. Tekoäly pystyy tunnistamaan solunjakautumisen piirteitä ja antamaan alkiolle luokituksia sen ulkonäön perusteella. Se onkin erinomainen apuväline prosessien vakioimiseen. Kansainväliset tutkimukset toisaalta osoittavat, että tekoäly ei nosta raskauslukuja korkeammaksi kuin mitä erittäin kokenut embryologi saavuttaa omalla työllään.

Me Dextrassa olemme tehneet tietoisen valinnan jättää ainakin toistaiseksi algoritmit taustalle. Koska jokainen perhe ja hoitopolku on uniikki, haluamme luottaa tekniikan sijaan pitkään kliiniseen kokemukseen, vankkaan osaamiseemme ja aitoon ihmisen asiantuntijuuteen.

Tästä syystä pidämme päätöksenteon omissa käsissämme:

  • Silmällä tehty arvio: Kokeneet embryologimme tuntevat teidän tarpeenne ja historianne. Vaikka tekoäly osaa tunnistaa ihmissilmälle näkymättömiä matemaattisia malleja ja solunjakautumisen hienovaraisia piirteitä, huomaa mikroskoopilla tehty ihmisen asiantuntija-arvio alkion kehityksessä sellaisia yksityiskohtia, joita algoritmit eivät välttämättä näe.
  • Pintaa syvempää tietoa: Tekoäly pystyy arvioimaan sukusolun ja alkion ulkoista muotoa sekä kehitysnopeutta antaen niiden perusteella tilastollisesti suurimman todennäköisyyden johtaa raskauteen. Sen sijaan sen avulla ei pystytä havaitsemaan ja toteamaan luotettavasti alkioiden kromosomaalista tilannetta, mikä on raskauden kannalta erittäin olennaista. Kun tarvitsemme todellista varmuutta, käytämme alkiodiagnostiikkaa (PGT-A). Se tutkii alkion kromosomit, mikä tuo moninkertaisesti luotettavamman vastauksen kuin yksikään tietokoneohjelma.
  • Aito kohtaaminen: Meille laboratoriotyö on syvästi inhimillistä työtä. Tiimimme tekee ratkaisuja juuri teitä varten, tiiviissä yhteistyössä lääkäreiden kanssa.

Tekoäly tulee varmasti olevaan merkittävä työkalu tälläkin alalla, mutta toistaiseksi siitä ei ole osoitettu olevan sellaista hyötyä, joka ylittäisi esimerkiksi PGT-A-tutkimuksen hyödyn. Moderni teknologia on laboratoriossa tärkeä apulainen, mutta parhaan hoidon takeena on aina ihminen. Toistaiseksi emme siis ole nähneet erityistä hyötyä tuoda tekoälyä laboratorioomme, mutta asiat kehittyvät ja seuraamme tarkasti tilanteen kehittymistä.

Ajanvarausta varten siirrämme sinut emoyhtiömme Pihlajalinnan ajanvaraussivustolle

Varaathan oikean pituisen ajan ja kerrot tulosyysi

Jos et löydä sopivaa aikaa,
soita meille 010 312 106

Kaikki verinäyte- ja toimenpideajat varataan puhelimitse tai klinikalla (inseminaatio, munasolujen keräys, alkionsiirto)

Spermalaboratorio:

Nettiajanvaraus on mahdollinen, jos haluat varata ajan sperma-analyysiin tai vasektomiakontrolliin. Sperman pakastus ja muut tutkimusnäytteet (esimerkiksi DFI) sovitaan erikseen laboratorion kanssa. Palvelemme sinua ma-pe klo 8.00 – 14.00 numerossa 045 7733 9994.