Vastaanottajalle asia on maailman tärkein – minulta luovuttajana vaaditaan lähinnä hieman aikataulujen säätöä

Itse olen kohta 34-vuotias, minulla ei ole lapsia, eikä niitä ole tällä hetkellä myöskään suunnitteilla. Sen sijaan pohdin, josko vielä kävisin kerran luovuttamassa munasoluja.

Kuulin aikanaan mutkan kautta, että tuttuni oli käynyt luovuttamassa munasoluja ja ajatus luovuttamisesta jäi sen jälkeen muhimaan. Joku aika tämän jälkeen kaverini kertoi tutusta pariskunnasta, jonka naisella oli alkanut kolmekymppisenä vaihdevuodet ja joka tarvitsi lahjasoluja saadakseen lapsen. Silloin lopullisesti päätin mennä lahjoittamaan. Myöhemmin muuten kuulin, että pariskunta oli lahjasoluista saanut kaksi lasta, mistä tuli todella hyvä mieli.

Olin jutellut lahjoittamisesti työkaverini kanssa ja menimme lahjoittamaan samaan aikaan. Halusimme auttaa, koska meillä oli siihen mahdollisuus. Olen ammatiltani sairaanhoitaja ja pistän ihmisiä työkseni, mutta säännönmukainen itsensä pistäminen oli kieltämättä vähän outoa. Ehkä oma taustani teki myös sen, että luovuttaminenkin on ollut ikään kuin ”yksi toimenpide” muiden joukossa ja sen toimenpiteet tarkoitus on ollut auttaa muita ihmisiä. Itse olen ajatellut kokonaisuutta ehkä enemmän kliinisestä näkökulmasta kuin isommin tunnepuolelta.

Minusta oli myös motivoivaa saada kattava terveystsekki osana luovuttamista. Omat geeniasiat, hedelmällisyys ja terveys tuli käytyä aika kattavasti läpi ja oli esimerkiksi kiva kuulla, mitkä asiat ovat itsellä tosi hyvällä mallilla. Menin siis luovuttamaan yhdessä työkaverini kanssa ja meidän innoittamana vielä kolmaskin työkaverimme kävi luovuttamassa. Olen itse luovuttanut nyt kaksi kertaa ja tosiaan kolmas on vielä pohdinnassa.

On ollut jopa hämmentävää se, miten sekä tutummat että tuntemattomat ovat tunteellisesti kiitelleet munasolujen luovuttamisesta ja sen merkityksestä, kun itse ei ole asiaa lähestynyt niin isosti tunteella. Mutta on toki täysin ymmärrettävää se, että vastaanottajille asia on heidän maailmansa tunteellisin ja isoin asia. Ensimmäiset yllättävät kehut oli todella vaikea ottaa vastaan, mutta avasivat minulle isosti myös asian tunnepuolta.

Neuvoksi ehkä sanoisin, että omaa luovuttamisajankohtaa miettiessä hyvä ottaa huomioon, että on sellainen ajanjakso menossa, jolloin luovuttamiseen liittyvät tapaamiset saa mahdollisimman helposti sovitettua omiin aikatauluihin. Omalla kohdallani kolmivuorotyö vaati puolin ja toisin vähän säätämistä. Muuten luovuttamisprosessi ei juurikaan vaikuttanut omaan arkeen. Ja pomppiminen oli kiellettyä juuri ennen operaatiota, joten otin nyrkkeilytunneilla rauhallisesti. Eli aika helppoa se oli, kun olin luovutuspäätöksen tehnyt.

Maija Kalliola, lahjoittaja