Lapsettomuuden aiheuttamat psyykkiset haasteet
Lapsettomuus on yksi elämän suurimmista kriiseistä ja psyykkisistä haasteista. Tutkimuksiin ja hoitoihin hakeutuminen luo toivoa, avaa mahdollisuuksia ja usein lopulta johtaakin raskauteen ja oman lapsen saamiseen. Samalla on kuitenkin kohdattava rankkoja tunteita, paineita sekä pelkoja ja usein selviydyttävä kipeistä epäonnistumisistakin. Lapsettomuuteen liittyvää henkistä taakkaa voi helpottaa tukeutumalla kumppaniinsa ja läheisiinsä, mutta moni kaipaa vaikeassa tilanteessa lisäksi lapsettomuuden psyykkiseen puoleen erikoistuneen asiantuntijan apua.
Dextra Lapsettomuusklinikka tekee tiivistä yhteistyötä psykoterapiapalvelu Tunnetilan kanssa. Tunnetilan viisi kokenutta ammattilaista ovat valmiina tukemaan asiakkaitamme kaikenlaisissa lapsettomuuteen liittyvissä tilanteissa ja ongelmissa, joita ovat esimerkiksi
- lapsettomuuden aiheuttama psyykkinen kuormitus
- hoitoprosessi siirtymävaiheineen esim. kevyemmistä hoidoista raskaampiin
- lakisääteinen konsultaatio lahjasolujen käytön yhteydessä
- raskaaksi tulemisen jälkeiset pelot ja huolet
- lapsen syntymän jälkeinen tuen tarve
- tuloksettomina päättyneiden hoitojen aiheuttama ahdistus
Ajan varaaminen psykoterapeutille voi tuntua korkealta kynnykseltä. Kun sitten on rohkaistunut ensitapaamiseen, monet parit ja itselliset naiset haluavat jatkaa psykoterapiaa pitemmällekin ja kokevat saavansa siitä merkittävää apua.
Millainen on lähtötilanne?
Harva jos kukaan on ennalta valmistautunut ottamaan vastaan tiedon siitä, että oman lapsen saaminen on luonnonmenetelmällä poikkeuksellisen vaikeaa, epätodennäköistä tai jopa mahdotonta. Kun tähän tilanteeseen joutuu, painetta voi kuitenkin helpottaa se, että uskaltaa kohdata omat tunteensa ja nähdä, mihin kaikkeen ne vaikuttavat. Useimmiten on toivoa ja vaihtoehtoja, mutta surun tunteeseen ei auta muu kuin sureminen.
Lapsettomuuden haasteisiin erikoistuneen psykoterapeutin luo saapuvien lähtötilanne vaihtelee laajasti. Jos on pienestä pitäen ajatellut, että oma perhe on elämän tärkein asia, pettymys ja tuska voivat vyöryä todella voimakkaina. Hämmennys voi olla suurta ja traumaattista varsinkin, jos joutuu jo nuorena silmäkkäin täysin odottamattoman lapsettomuusongelman kanssa. Toisaalta osa hoitoihin hakeutuvista on jo aavistanut tai tiennyt esimerkiksi sairauden tai iän aiheuttaman ongelman ja ehtinyt osittain sopeutua siihen omin voimin. Yhtä kaikki, Dextra ja Tunnetilan ammattilaiset tarjoavat jokaiselle parille ja yksilölle juuri sellaista tukea kuin kukin yksilöllisesti tarvitsee.
Yhdelle lapsen tai lasten saaminen on kaikki kaikessa, toiselle taas tärkeä toive muttei silti elämän ratkaisevin elementti. Jälkimmäisessä tapauksessa esimerkiksi pariskunta saattaa pystyä pienemmin painein puntaroimaan, jatketaanko lahjasoluhoitoihin vai eletäänkö sittenkin eteenpäin kuten aiemminkin, ilman lapsia. Ikä ja elämänkokemus saattavat auttaa suhtautumaan tilanteeseen yleisellä tasolla, mutta toisaalta yli 35-vuotiailla naisilla painetta voi koitua kilpajuoksusta vuosien kulumista ja hupenevaa hedelmällisyyttä vastaan.
Jokaisella on oma näkökulmansa lapsettomuuteen
Kun pariskunta saapuu psykoterapeutin pakeille, käy usein ilmi, että sen osapuolet käsittelevät lapsettomuusongelmaa eri tavoin eivätkä siksi ehkä ymmärrä toisiaan. Nainen ajattelee usein jo vuosia eteenpäin ja suree ennalta sitä mahdollisuutta, ettei lasta tulekaan. Monet miehet taas elävät enemmän hetkessä ja kokevat, että heidän tehtävänsä on olla vaikeassa tilanteessa tuki ja peruskallio. Suru ilmenee eri tahtiin, vaikka se voi olla molemmilla yhtä suurta. Terapiassa käsitellään myös tätä näkökulmaa.
Lapsettomuus vaikuttaa koko elämään parisuhteesta työssä jaksamiseen ja sosiaalisiin suhteisiin saakka. Voi olla raskasta kuulla työpaikan kahvihuoneessa muiden keskusteluja heidän jälkikasvustaan. Kipeä ja herkkä asia on myös lapsettomuuden vaikutus seksuaalisuuteen ja käsitykseen itsestä naisena tai miehenä. Pitkään jatkunut ovulaatiotikkujen mukaan tarkkaan ajoitettu seksi voi muuttua nautinnosta ilottomaksi suorittamiseksi ja luonnollinen seksuaalisuus hukkaantua kokonaan. Tilanteesta toipuminen saattaa kestää kauan. Psykoterapeutin apu voi olla avain tällaisen pattitilanteen avaamiseen.
Lapsettomuushoidoilla raskautta tavoitteleva itsellinen nainen taas kohtaa omanlaisiaan haasteita. Helposti tulee pohdittua, toimiiko muiden mielestä liian itsekkäistä syistä ja miten lähipiiri ja ympäristö tulevat asiaan reagoimaan.
Naisparit näkevät hedelmöityshoidot ja lahjasolujen käytön usein hienona mahdollisuutena ja kokevat kiitollisuutta lahjoittajia kohtaan. Heille pohdittavaa aiheuttaa esimerkiksi se, kumpaa hoidetaan, mitkä ovat suvun ja ympäristön asenteet ja miten tuleva lapsi kokee valtavirrasta poikkeavan perhemuodon. Ahdistusta voi syntyä myös siitä, jos on itse joutunut kokemaan syrjintää. Näistä asioista on tärkeää päästä puhumaan jo etukäteen.
Lakisääteinen psykologinen neuvonta lahjasoluja käytettäessä
Kun hedelmöityshoidoissa käytetään lahjasoluja, siihen liittyy aina lakisääteinen lahjasolukonsultaatio. Psykologisessa neuvonnassa käydään läpi muun muassa parin tai yksilön lapsettomuushistoria ja geneettisen perimän merkitys pariskunnan kummallekin osapuolelle tai hoitoon hakeutuneelle itselliselle naiselle. Kaikkein tärkein on kuitenkin lapsen näkökulma, sillä jokaisella lapsella on oikeus tietää oma alkuperänsä. Neuvonnassa asiaa katsotaan esimerkiksi lapsen eri kehitysvaiheiden kannalta.
Lahjasoluneuvonta tapahtuu jo ennen hoitojen alkamista. Monen mielestä se tuntuu erikoiselta, koska lasta ei ole vielä saatu edes alulle ja takana voi olla vuosikausia epäonnistumisia. Tavoitteena on antaa tarpeellista tietoa ja sysätä liikkeelle lahjasoluihin liittyvien tunteiden käsittely ja pohdinta sekä tutustua hedelmöityshoitolain asettamiin velvoitteisiin. Lahjasoluneuvonta räätälöidään aina tapauskohtaisesti. Olennaista on, että kaikki osapuolet tulevat otetuiksi huomioon: luovuttaja, vastaanottaja(pari) ja lapsi.
Elämässä eteenpäin
Kävipä hoidoissa lopulta miten tahansa, kriisien läpi on kamppailtava ja kipeätkin tunteet kohdattava, jotta pystyy jatkamaan elämässä eteenpäin. Useimmilla hoidot onnistuvat ja lapsi syntyy, mutta vaikka vanhemmuus ja isovanhemmuus jäisivätkin ikuisesti haaveeksi, on silti täysin mahdollista voida myöhemmin hyvin ja elää täysipainoista elämää.
On myös tilanteita, joissa pitkän tuloksettoman yrittämisen jälkeen vihdoin onnistunut raskaus aiheuttaa hämmennystä ja pelkoa. Apua, olen raskaana! Mitä nyt pitää tehdä? Voinko luottaa kehooni, joka aiemmin ei toiminut oikein? Silloinkin psykoterapeutti voi auttaa käsittelemään ja selkeyttämään tunteita ja löytämään polun kohti tulevaa.
Lapsettomuuteen liittyvän psykoterapian kesto vaihtelee laidasta laitaan aina yhdestä kerrasta jopa useisiin vuosiin. Tarpeet ovat yksilöllisiä, ja hoito suunnitellaan aina niiden mukaan. Kaikki eivät tietenkään tunne edes tarvitsevansa apua, vaan osa selviytyy omin voimin. Dextralla psykologinen tuki on joka tapauksessa aina helposti ja nopeasti ulottuvillasi.
Asiantuntijana Maiju Tokola, psykologi ja psykoterapeutti